Vox Aurea on Jyväskylän perusopetuksen edustuskuoro. Vox Aurea kuu­luu maamme eturivin lapsikuoroihin ja sen taso on tunnettu myös kansainvälisesti. Kuoroa johtaa FL Sanna Salminen.

Vox Aurea -kuoro perustettiin Jyväskylän musiikkiluokkien oppilaista vuonna 1968. Jo ensimmäisinä toimintavuosinaan kuoro kohosi maamme lapsikuorojen parhaimmistoon ja on palkittu niin kotimaisissa kuin ulkomaisis­sa kilpailuissa. 


Vox Aurea on kuulunut maailman lapsikuorojen kärkeen jo 50 vuoden ajan. Kuoro on konsertoinut eri puolilla kotimaata ja valloittanut yleisönsä myös muualla Euroopassa, Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Afrikassa. Kuoro on levyttä­nyt tyylillisesti monipuolista musiikkia koko toimintansa ajan. Uusimmalle Pato-levylle (2020) tallennettiin Vox Aurean tilaamia ja kantaesittämiä kuoroteoksia 2010-luvulta.


Vox Aurea -kuorossa laulaa tällä hetkellä noin 50 iältään 11-18 -vuotiasta lasta ja nuorta. Laulajat valitaan kuo­roon pääsykokeen perusteella. Jyväskylän koulujen musiikkiluokkien työ luo perustaa Vox Aurean musiikilliselle tasolle.


Sanna Salminen

Kuoronjohtaja

FT, yliopistonopettaja Sanna Salminen valittiin kuoron johtajaksi vuonna 2009. Salminen on tehnyt tiivistä yhteistyötä Vox Aurean edellisen johtajan, Pekka Kostiaisen kanssa kuoron hyväksi jo aiemmin kuoron pitkäaikaise­na ää­nenmuodostajana ja varajohtajana (1998-). 

Sanna Salminen työskentelee Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella yliopistonopettajana. Hän on valmistunut Jyväskylän yliopistosta vuonna 2000 pääaineenaan musiikkikasvatus ja opinnoissaan hän erikoistui orkesterinjohtoon sekä monikulttuuriseen musiikkikasvatukseen. Hän on esittänyt ja johtanut lukuisissa soitin- ja laulukokoonpanoissa mm. keskiaikaista ja renessanssimusiikkia, thaimusiikkia, arabialaista musiikkia, klezmermusiikkia, suomalaista kansanmusiikkia, taidemusiikkia ja populaarimusiikkia. Vuodesta 2000 lähtien hän on toiminut tutkijana ja opettajana yliopiston Etelä-Afrikkaan suuntautuvassa yhteistyöprojektissa. Projektin tiimoilta valmistui lisensiaatintyö vuonna 2004. 

Salmisen pääinstrumentteja ovat alttoviulu, viulu ja keskiaikainen fiideli. Salminen toimi Musica-kamarikuoron ja Vox Aurea -kuoron äänenmuodostajana sekä varajohtajana vuosina 1998-2006. Vuonna 2000 perustamansa Ruamjai-nuorisokuoron johtajana hän toimi vuoteen 2009. Kuorotyön lisäksi Salminen tunnetaan koulun musiikin oppikirjojen tekijänä (Soi 3-4 ja 5-6 / WSOY) sekä sovittajana ja säveltäjänä.
Vuonna 2014 Sanna Salmiselle myönnettiin Nuorten kuoroliiton kultainen ansiomerkki. Vox Aurean juhlavuonna 2018 Salmiselle myönnettiin Nuorten kuoroliiton Heinz Hofmann -mitali sekä Sulasol Keski-Suomen piirin ansiomerkki.




Sanna Salminen

Ph.Lic, Conductor
+358 50 3791423
sanna.salminen@voxaurea.fi