Kolmekuutoset on n. 9 -12 -vuotiaiden laulajien kuoro. Kolmekuutosissa laulajat totuttelevat kuorotyöskentelyyn ja taitojen edistyessä heillä on mahdollisuus pyrkiä edustuskuoroon Vox Aureaan. Kolmekuutoset harjoittelee viikoittain torstaisin klo 17.00 -19.00 keskustan Puistokoululla. Kuoroa johtaa Suvi Airaksinen.

Suvi Airaksinen

Kuoronjohtaja

FM, KM Suvi Airaksinen valittiin KolmeKuutoset kuoron johtajaksi syksyllä 2018. Suvi Airaksinen on toiminut Voxin kuoroperheen Kuokkalan Nollakakkoset –kuoron johtajana vuosina 2013-2014, Muskarikuoron johtajana vuodesta 2015 sekä kuoroperheen muiden kuorojen johtajan sijaisuuksissa, viimeksi johtaen KolmeKuutoset-kuoroa keväällä 2018.


Suvi Airaksinen filosofian ja kasvatustieteen maisteri pääaineenaan musiikkikasvatus. Hän on suorittanut kuoronjohdosta D-kurssitutkinnon. Suvi työskentelee luokanopettajana, musiikinopettajana sekä kuoronjohtajana Jyväskylässä. Aiemmin Suvi on opettanut muun muassa musiikkiluokilla Vantaalla, Musiikkikoulu Groovella Helsingissä ja ohjannut lasten musiikkiryhmiä Kuopiossa. Itse hän laulaa Jyväskylän oopperakuorossa ja soittaa pääinstrumentteinaan käsikelloja sekä pianoa.


suvi.airaksinen@voxaurea.fi