VOX AUREA - KULTAINEN ÄÄNI


Vox Aurea, kultainen ääni, on Jyväskylän perusopetuksen edustuskuoro.  Alun perin Jyväskylän musiikkiluokkien yhteyteen perustettu kuoro on 50-vuotisen historiansa aikana kasvanut kuoroperheeksi, joka tarjoaa kuorolaulun harrastamismahdollisuuden päiväkoti-ikäisestä täysi-ikäiseksi. Vox Aurean kuoroperheen muodostavat Muskarikuoro (3-6-vuotiaat), NollaKakkoset (6-8-vuotiaat), KolmeKuutoset (9-12-vuotiaat) ja Vox Aurea (11-18-vuotiaat).


Vox Aurean kuoroperheen periaatteena on tarjota lapsille ja nuorille pedagogisesti kestävä kuoropolku ja musiikillisen kehittymisen mahdollisuus aina kansainväliselle tasolle asti. Vox Aureassa lau­laminen on tavoitteellista, pitkäjänteistä työtä. Yhteisöllinen työskentely ammattiohjauksessa tukee monin tavoin nuorten kasvua sekä musiikillista osaamista - monille kuo­ron laulajille musiikista on tul­lut ammatti tai ainakin elinikäinen harrastus. Kuorossa syntyneet ystävyyssuhteet kantavat pitkälle aikuisuuteen.

AJANKOHTAISTA

Linjaus kulttuuriperinnön edistämisestä osana kuoroperheen toimintaa

Vox Aurean kuoroperhe noudattaa opetussuunnitelmaansa ja Opetushallituksen antamia perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita, joihin sisältyy kulttuuriperintöön tutustuminen. Tähän perustuen kuoroperheen kuorot esiintyvät myös kirkoissa esittäen sakraalimusiikkia.


Lue lisää


Kauneimmat joululaulut 8.12. ja 15.12.

Yli 50-vuotinen Vox-perinne, Kauneimmat joululaulut -konsertti, soi jälleen Vox Aurean ja KolmeKuutosten sävelin Taulumäen kirkossa su 8.12. ja 15.12. Molemmat konsertit alkavat klo 15.


Konsertin FB-tapahtuma

Pienten kuorojen joulukonsertti 14.12.

Kolmekuutoset, Nollakakkoset ja Voxin Muskarikuoro johdattelevat joulutunnelmiin Joulu saapuu jokaiselle -konsertissa Kuokkalan kirkossa 14.12. klo 17.

 

Konsertin FB-tapahtuma